keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Tulevien maailmankansalaisten ansaittu joululoma lähestyy

Maailmankansalaisten joululoma lähestyy. Viime viikon kokoontumisemme lopussa vietimme yhteistä kurssilaisten pikkujoulua herkutellen glögiä, sipsejä ja karkkeja. Maailman myyttejä tutkiva Salla oli itse leiponut pipareita ja pikkuleipiä. Pikkuleivät olivat Hanna-tädin kakkuja, ja ne maistuivat aivan erityisesti minulle..ovat suurta herkkuani!
Joululoman lepo on kaikille ansaittua voimien keruun aikaa, niin myös maailmankansalaisen tutkinnon tekijöille! Kuitenkin sovimme, että jokainen tekee jotakin osaa tutkintonsa aiheesta myös lomalla. Uutisia on tärkeää seurata systemaattisesti ja kommentoida varsinkin omaan aiheeseen liittyvää median välittämää uutista tai lehtiartikkelia. Jokaisen aiheen kohdalla tämä ei ole kovin helppoa: esimerkiksi myytit ja joukkuevoimistelu ovat harvoin uutisten aiheena.
Haastattelujen tekemisestä sovimme myös. Olisi tärkeää saada kokoon aineistoa haastatteluista, sillä niiden analysointi ja yhteenveto ovat vuorossa heti kevätlukukauden alkupuolella.
Edelleen on syytä lukea omaan aiheeseen liittyvää tietokirjallisuutta ja samalla pohtia, mitä tietoja on syytä liittää tutkimukseen.
Pitäkäämme mielessä, että huhtikuu lähestyy kevään edetessä nopeasti... Silloin on aika lähettää tutkimukset YK-liittoon.
Kaikille MKK-kurssilaisille ja Anjalle kiitokset syyslukukauden yhteistyöstä!
Vuokko-opettajalle kiitokset teknisen tuen antamisesta ryhmällemme. Sen avulla olemme saaneet yhdeksi yhteiseksi tuotokseksi "MKK- blogin", joka omalla tavallaan jäsentää työprosessiamme.
Kiitokset syksyn osalta myös niille henkilöille, jotka ovat tukeneet oppilaidemme uurastusta kotona, mummolassa.....
Rentouttavaa joululomaa ja intoa ensi vuonnakin, 2012, MKK-kurssin haasteisiin!
Mutta nyt....
Nauti: katsele ja kuuntele joulukalenterin virkistävää ja rauhoittavaa maailmaa...katso linkki!http://joulukalenteri.positiivarit.fi

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Väliaikatietoja kurssilta

Olemme nyt kurssin puolessa välissä. Jokainen kurssilainen on edennyt mukavasti työssään. Suurimmat ongelmat ovat aiheutuneet tekniikasta. Tekstejä on kadonnut ja koneet ovat reistailleet. Väsymystä tai kyllästymistä emme ole havainneet. Monet ovat innostuneita blogitekstien kirjoittamisesta. Tammikuussa on tarkoitus kartoittaa lähemmin töiden etenemistä ja vaiheita.

Jennin pohdintaa maailmankansalaisen tutkinnon teosta syyslukukaudella

Syyslukukausi on kulunut nopeasti ja kohta on joululoma. Syyslukukaudella maailmankansalaisen tutkinnot ovat edenneet hienosti. Ensin työni ei edennyt, mutta nyt olen päässyt vauhtiin.
Ongelmia ei ole ollut paljoa, mutta välillä tietokoneet eivät ole toimineet. Minulla on ollut hieman ongelmia tiedon haussa. Teen tutkintoni Australiasta, josta löytyy ihan hyvin tietoa, mutta joistakin aiheista, esimerkiksi Australian rannikoista, on vaikea löytää tietoa. Olemme tehneet työn yhtenä osiona päiväkirjaa maailmankansalaisen kurssista ja mediapäiväkirjaa, johon kerätään lehtileikkeitä ja omia ajatuksia uutisista.

En osaa päättää yhtä asiaa, mikä olisi ollut mukavinta, koska koko kurssi on ollut mukava.

Intian tutkimus edistyy

Olemme tehneet maailmankansalaisen kypsyyskoetta Intiasta. Aiheemme on ollut hyvin mielenkiintoinen ja hauska. Löysimme tietoja muunmuassa netistä ja sanomalehdistä, mutta suurimman osan olemme löytäneet kirjoista. Meidän ongelmanamme on ollut tiedon valitseminen ja kokoaminen. Olemme löytäneet paljon tärkeitä tietoja Intiasta, mutta niitä löytyy niin paljon, että kaikkea ei voi kirjoittaa. Tietoa löytyy melkein kaikkialta, mutta joistain asioista ei löydy mistään. Mukavinta on ollut blogin kirjoittaminen ja kohdehenkilöiden haastatteleminen omasta aiheestamme
Maijan ja minun pitäisi vielä käsitellä haastattelut ja koota niistä tiedot. Yhteistyömme on ollut hyvää, mutta välillä vähän vaikeaa. Mutkia on tullut matkaan, sillä emme joskus saa sopua siitä, mitä kumpikin tekee. Yleensä saamme sovun siitä, kun toinen meistä myöntyy toisen ehdotukseen.

Näin miettii Mirka Väärälä

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Japani-tutkimus etenee, toteaa Hanski

Olemme ehtineet aloittaa kirjoittamisen kulttuurista ja urheilusta. Haastattelimme myös kahdestaan Oonan kanssa koulussamme vierailevaa japanilaista Takeo Yamadaa. Materiaaliksi saimme japanilaisen matikankirjan ja käyntikortit. Olemme jo hyvässä vaiheessa muutenkin kirjoittamisessa. Meillä on yhteinen mediapäiväkirja, jossa meillä on jo muutama aukeama leikkeitä ja kommentteja. Olemme saaneet hyviä vinkkejä Raijalta ja Anjalta, joiden ansiosta olemme saaneet työmme jo hyvälle alulle.

Yläkoulun ATK- luokassa 30.11

Yläkoulun ATK-luokassa

Marraskuun haasteena tekstien tuottaminen ja toimintavaiheen suunnittelun aloitus

Marraskuun työskentelytuntien haasteenamme on ollut tutkimusaiheidemme varsinaisten tekstien tuottaminen. Tavoitteena on ollut, että tiedonhankinta eri lähteistä alkaisi onnistua entistä vaivattomammin. Olennaista on myös alkaa jäsentää hankittuja tietoja mielekkäällä tavalla. Tärkeä harjoiteltava taito on kriittinen suhtautuminen eri tietolähteiden välittämään informaatioon. Tiedon luotettavuus on varmistettava! On myös osattava valita tutkimusaiheen kannalta keskeiset asiat. Valintojen tekeminen on aina hankalaa; mikä on tärkeää ja mikä taas vähemmän tärkeää!

Maailmankansalaisen kypsyyskokeeseen kuuluu tärkeänä osiona toiminta. Se voi koostua hyvin erilaisista toimintamuodoista. Yhteisesti päätimme ryhmäläisten kanssa tehdä haastattelututkimuksen. Siksi pohdimme haastattelulomakkeen sisältöä, rakennetta ja kysymysmuotoja ja haastattelututkimuksen kohderyhmää. Jokainen tutkija tai tutkijaryhmä laati oman haastattelulomakkeen aiheeseensa liittyen. Tutkinnon tekijöistä moni ehti jopa haastatella kohderyhmänsä edustajia. Seuraava haasteemme haastattelujen tekemisen jälkeen on alkaa koota ja jäsentää saatuja tietoja tutkimustuloksiksi.

Merin tuntemuksia

Nyt olemme olleet täällä yläasteen puolella noin 25 minuuttia. Täällä on tosi hienot koneet ja myöskin hieno koko tietokoneluokka, mutta on myös yksi huono puoli.Täällä on tosi hitaat koneet. Kun kaikki on samoilla sivuilla, niin silloin koneetkin ovat hitaalla päällä. No, unohdetaan ne! Tähän mennessä olemme kirjoittaneet paljon Worldillä. Tekstit pitäisi siirtää blogiin. Teimme myös haastattelulomakkeet. Tarkoituksemme on haastatella valmentajia. Yhteistyö on sujunut Pipsan kanssa hyvin ja olemme sopineet työnjaosta. Molemmat ovat tehneet oman osuutensa. Olemme jo tehneet paljon työtä

Miltä minusta on tuntunut?

Alussa aiheen valinta oli vaikeaa. Aluksi olin valitsemassa jonkin maan, mutta päädyin silti joukkuevoimisteluun. Sillä se on minulle tuttua. Työt etenivät hyvin, mutta hyvin monesti jäi muistitikku kotiin. Silti projekti meni koko ajan eteenpäin. Parilla viikolla olen päässyt Merin kanssa tunnissa paljonkin eteenpäin. Välillä on ollut vaikea kirjoittaa, kun ei voi keskittyä. Mutta niistä on päästy jo ohi. Nyt voin jo paljon paremmin keskittyä. Tällä tunnilla on ollut hiukan vaikea kirjoittaa, kun kone ei ole antanut tehdä paljoa mitään. Jotenkin olemme eteenpäin päässeet. Vika on kai siinä kun olemme yläkoululla. Mutta kyllä tästä selvitään.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Joukkuevoimistelu Meri ja Pipsa

Aloitimme tänään pienellä kokouksella. Jossa meille kerrottiin, miten voimme julkaista työtämme. Me teemme Merin kanssa Esityksen päivnavaukseen, voimisteluesityksen. Saimme paljon aikaan näiden 2 tunnnin aikana. Keksimme alku asennon esitykseen ja teimme myös omaa tutkimustamme aika paljon. Ensi tunnilla teemme

tiistai 8. marraskuuta 2011

YK-liiton sivuilla hyvää materiaalia

Illan vaihtuessa pian yöksi päätin vielä käydä, jälleen kerran, YK-liiton sivuilla. Sielläpä olikin hyvää materiaalia, jota en jotenkin ollut huomannut aiemmin. Hyvä esimerkki on yhteen MKK-tutkimukseemme liittyvä linkki: aiheena on ilmastonmuutos.

http://www.ykliitto.fi/files/Ilmastonmuutos.pdf

MKK-työskentely etenee...

Viime viikkojen työnä maailmankansalaiskurssilaisilla on ollut alkaa luoda varsinaista tekstiä valitsemastaan aiheesta. Jotta tekstin tekeminen sujuu, on ensin tärkeää tietystikin etsiä tietoa eri lähteistä ja alkaa seuraavaksi jäsentää löytynyttä faktaa. Haasteellista on rajata, kuinka paljon on mielekästä tuottaa tekstiä eri osa-alueisiin liittyvistä otsikoista. Mutta pikkuhiljaa tässäkin taidossa kehitytään ja työskentely sujuu entistä susjuvammin...

Niinhän se on: "Alku aina hankalaa..."

maanantai 3. lokakuuta 2011

Kurssin aloitus

Viikko 36. 7.9.2011. Johdatus maailmankansalaisen kypsyyskokeen tekemiseen
*Työn rakenne
*Aiheen valinta
*Tutkimusnäkökulmat
*Tiedonhaku
*Lähteiden käyttö
*Aikaisemmin tehtyjen töiden esittely ja tarkastelu
*Kurssilaisten kiinnostusten kohteiden kartoittaminen
*Ohjeet päiväkirjan pitoon
*Päiväkirjan aloittaminen
*Tiedotteet koteihin

Viikko 38. 21.9.2011. Aiheen valinta ja ilmoittautuminen
*Tutkimuskohteen määrittely ja esittely
*Ilmoittautuminen YK-liittoon
*Ohjeet käsitekartan tekemiseen (kotitehtävä)
*Päiväkirja

Viikko 39. 28.9.2011
*Käsitekarttojen esittely
*Aiheeseen tutustumista ja työnjakoa
*Työskentelyohjeet median tarkasteluun ja mediapäiväkirjan pitämiseen
*Oman blogin luominen

Miten auttaa tutkinnon tekijää?

Maailmankansalaisen kypsyyskokeen tekeminen on pitkäjänteistä työtä. Kotiväen, sukulaisten ja ystävien tuki on tarpeen, ja se myös kannustaa tekijää kohti päämäärää.

Kypsyyskokeen tekijää voi auttaa esimerkiksi seuraavilla tavoilla:
- Aiheeseen liittyvien uutisten seuraaminen mediassa ja niistä tiedottaminen (lähde päivämäärä, oma mielipide).
- Käytettävien aineistojen ja lähteiden hankkiminen yhdessä (esim. kirjastossakäynnit).
- Motivointi luovaan ajatteluun (vinkkien ja ideoiden esittäminen aiheen käsittelyssä ja prosessoinnissa).
- Kannustaminen vaikeuksissa ja haasteellisissa tilanteissa.
- Kannustaminen oman mielipiteen ilmaisuun ja mediakritiikkiin.
- Monikulttuuriseen ja moniarvoiseen ymmärrykseen ohjaaminen.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Maailmankansalaisen tutkinnon tekijöiden motto




"Maailmankansalaisuuteen kasvaminen on prosessi.
Se on välitt
ämistä, vaikuttamista ja vastuunkantoa.
Ennen kaikkea se on uskoa omiin kykyihin
ja kykyä toimia yhdessä."
(YK-liiton esittelysivuilla oleva tärkeä toiminta-ajatus tutkinnon tekijöille)

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgfYIfwKyN2AudhPCiRpeCutNEpLoi2As9RS9u4cTDLeZp8OS9q2GGVYV6jSKjVIm-besGci68vHJT-Jknq8Zywl3ZGmfZX4uEr3U-NC0cyQeTGBbcgKxP_qebmbf6EX8bVIhpkFndtE7Na/s1600/kuva-711315.JPG


torstai 29. syyskuuta 2011

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Maailmankansalaisen kypsyyskoe tehdään YK-liitolle.
http://www.ykliitto.fi/
http://www.ykliitto.fi/search/node/maailmankansalaisen+kypsyyskoe
Tänään 28.9.2011 harjoittelimme blogin tekemistä. Alussa oli hieman ongelmia, mutta lopussa kiitos seisoo! Kiitos Vuokko!

Oulun normaalikoulun 6. luokan oppilaiden maailmankansalaisen tutkinto

Oulun normaalikoulun kuudennen luokan oppilaiden valinnaiskursseihin kuuluu yhtenä mahdollisuutena maailmankansalaisen kypsyyskokeen tekeminen. Tänä lukuvuonna, 2011-2012, tämän kurssin valitsi 12 oppilasta: Meri A, Pipsa B, Maija K, Mirka V, Henna V, Henna-Maarit K, Salla S, Jenni L, Oona K, Hanna-Maria R, Joonatan S ja Petteri S. Kurssin ohjaajina toimivat Raija Kärkkäinen ja Anja Lindh. Maailmankansalaisen kurssin kesto on koko lukuvuosi. Ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin.

Tänä vuonna oppilaiden kypsyyskokeen aiheita ovat
  • Intia
  • Australia
  • Japani
  • Ilmastonmuutos
  • Joukkuevoimistelu
  • NMKY
  • Myyttejä maailmalta