keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Maailmankansalaisen tutkinnon johdanto

Saimme viidennen luokan kevätlukukaudella päättää, minkä haluaisimme ottaa kuutosluokalle valinnaiskurssiksi. Saimme hieman tietoa kaikista vaihtoehdoista ja Maailmankansalaisen kurssi vaikutti kiinnostavalta. Valitsin Maailmankansalaisen ja kuudennella luokalla se alkoi.
Saimme kurssin alussa paljon vaihtoehtoja, joista saisimme tehdä tutkinnon. Minä valitsin aiheekseni Australian, koska Australia on minulle kiinnostava maa ja olen itse käynyt Australiassa. Yksi syy valintaani on myös se, että meillä on kotona paljon Australialaisia esineitä esim: tauluja, kankaita, soittimia ja koruja. En miettinyt muita aiheita, koska tiesin, että haluan tehdä tutkinnon Australiasta. Mietin kovasti teenkö tutkinnon yksin vai kaverin kanssa. Lopulta päädyin tulokseen, että teen yksin.
Olen käyttänyt tutkimukseni lähteinä kirjoja, nettiä, omaa tietoa ja sanomalehtiä.
Tutkimukseni sisältää mediapäiväkirjan, haastatteluja, mielikuvitusmatkan, ajatuskartan, päiväkirjan, kuvataidetöitä, omia kuvia ja Australia tutkimuksen.
Tutkimuksessa tuli ongelmia tietokoneiden kanssa ja aika alkoi käydä vähiin. Joihinkin aihepiiriin oli vaikea löytää tietoa. Olisi voinut olla helpompi tehdä työ kaverin kanssa, koska yksin oli enemmän tehtävää.
Tutkintoa oli todella mukava tehdä, koska ryhmällämme on hyvä yhteishenki. Ryhmämme on todella mukava ja kaikilla näytti tutkimuksen teko menevän hyvin.
Kiitokset ohjaajillemme Raija Kärkkäiselle ja Anja Lindhille sekä tietoteknisestä avusta Vuokko Kankaalle.

IPadiin tutustuminen tulevien maailmankansalaisten kanssa

Tänään alkaa olla jo hieman huolestuneisuutta töiden valmiiksi saamisen suhteen. Aika rientää, ja pitäisi saada töiden koontia jo tehtyä! Tekstien kirjoitus omasta aiheesta on kesken jokaisella tutkinnon tekijällä. Johdanto ja töiden arviointi vaativat myös oman aikansa. Lisäksi kuvien liittäminen, kuvataidetöiden skannaukset ja kuvatiedostojen liittäminen ovat haasteena. Huh-huh!

Silti otimme kurssimme ohjelmaan myös IPadiin tutustumisen ja sen avulla työn jonkin osan tekemisen. Saa nähdä , mitä tapahtuu...miten onnistumme! Moni alkoi tehdä johdantoa tällä uudella välineellä. Jännitys tiivistyy..monessakin mielessä.

Seuraava kokoontumisemme on vasta kahden viikon kuluttua. Siihen mennessä jokaisen oppilaan aiheeseen liittyvät tekstit pitäisi olla valmiina...myös runot ja tarinat sekä kuvataidetyöt. Kahden viikon kuluttua on työskentelyn arvioinnin vuoro..ja työn kokoaminen käynnistyy. Huhtikuun lopulla töiden postitus YK-liittoon pitäisi olla mahdollinen...

Ipadien käyttöä

Tänään pääsimme tekemään MKK- tutkimuksiimme kansia. Teimme tämän Ipadeilla. Katselimme myös blogin tekemistä Ipadeilla ja päästiin myös tekemään blogitekstejä. Tämäkin on tehty Ipadillä... Kirjoittaminenkin alkaa jo sujua. Toivon, että käyttöä jatketaan muillakin kerroilla... Kiitos tästä mahdollisuudesta Vuokko!

 

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Merin ajatuksia maaliskuun 14. päivä 2012

Heips. Tänään olemme tehneet projektejamme, ja ne ovat minusta hyvällä mallilla.
Kävimme tunnin alussa asiota läpi, joita meidän pitää muistaa projektissamme vielä jäljellä olevista töistä. Tärkeät vaiheet ovat edessämme, kun alamme tehdä koko projektin arviointia. Myös johdantotekstiä pitää rakentaa. Totesimme, että minun ja Pipsan projektissa on vielä kuitenkin aika paljon tekemistä =).
Minusta on kiva olla maailmankansalaisen kurssilla, vaikka en aluksi edes tiennyt, mitä siellä tehdään.